tiistai 12. helmikuuta 2013

Mitalikahvitus 12.2.2013

Fellut pääsivät tänään osallistumaan Naantalin kaupungin järjestämään tilaisuuteen, jossa palkittiin urheilussa menestyneitä Naantalilaisia. Tilaisuudessa oli mukana laaja kattaus eri urheilulajien edustajia - niin jääkiekkoilijoita, purjehtijoita, yleisurheilijoita kuin pikakävelijöitäkin. Tytöt ja valementajat saivat kaikki lahjaksi ruusun ja Iittalan kynttilänjalan, kiitos Naantalin kaupungille mieltä lämmittävistä lahjoista! :)

Fellut ikäkausiringin leirillä Kisakalliossa
Jo aiemmin tyttöjä pyydettiin esittämään tilaisuudessa kilpailuohjelmansa. Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme esittämään syksyn -12 naruohjelman, sillä nyt harjoituksen alla oleva ensimmäinen 12-14-sarjan ohjelma ei ihan vielä ole esittämiskunnossa. ;) Treeneistä uhrasimme ruhtinaaliset 15 minuuttia naruohjelman kertaamiseen ja pakko myöntää: ohjelma näytti paremmalta kuin ikinä! Ehkä jatkossakin olisi hyödyllistä jättää ohjelma pariksi kuukaudeksi "muhimaan" tyttöjen päähän ja jättää kisakauden loputtomat hiomiset tekemättä- näytti olevan oikein tehokas keino! Noh, tämä ei tietystikään näillä aikatauluilla ole mahdollista eikä edes järkevääkään. Valmentajia vaan nauratti, kun ohjelma oli täysin samanaikainen ja jämäkkä vaikka sitä ei oltu muutamaan kuukauteen edes ajateltu. :)

Kaupungintalolla esiintymisareenamme oli melko pieni, joten alkulämmittelyn jälkeen yritimme sumplia miten saamme  kaikki 9 tyttöä mahtumaan alueelle joka suuntaan heiluvien hyppynarujensa kanssa. Kuviot kutistettiin pienen pieniksi ja hyppymatkat olivat olemattomat, mutta tytöt selvisivät hommasta hienosti. Juuri ennen tilaisuuden alkua tytöt menivät vaihtamaan kisapuvut päälle ja laittamaan nutturat esiintymiskuntoon. Ehdittiin räpsäistä muutamat kuvatkin ennen h-hetkeä.





Urheilijoiden palkitsemisen jälkeen pääsimme nauttimaan kakkukahveista! :)


3 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Voisitteko seuraavaksi tehdä ikäkausiringin leiristä postauksen? <3

    VastaaPoista
  2. Meettekö Mäntsälään

    VastaaPoista