torstai 14. marraskuuta 2013

Aluekilpailut 9.11.

Saavuimme Kupittaan hallille klo 7.30 ja laitoimme meikit ja nutturat heti aamulla. Harkkavuoromme oli vasta noin kymmeneltä joten aloimme lämmittelemään joskus yhdeksältä. Harkkasuoritus meni ihan hyvin, mutta muutamia turhia virheitä oli ja joissakin kohdissa tahdit olivat hukassa. Harkan jälkeen kävimme monesti tiettyjä kohtia läpi ja kun kaikki näytti hyvältä, lähdimme tekemään loppuverkkaa ja syömään eväitä.
 

 
     Syömisen jälkeen menimme laittamaan hileet ja puvut päälle. Olimme valmiita alkumarssiin. Sen jälkeen menimme pukkariin valmistautumaan kisalämppää varten. Teimme muutaman markkeerauksen ja aloimme jo keskittymään kisasuoritukseen. Lämppä suijui hyvin ja aloimme tekemään ohjelman kohtia. Valmentajienkin mielestä ohjelman kohdat joita kävimme läpi, näytti hyvältä. Kävimme vielä viimeisiä kohtia laskuilla harkkamatolla, kunnes asetuimme tsemppipiiriin. Tunnelma oli hyvä, vaikka meillä oli vain kaksi valmentajaa; yksi oli itse kisaamassa ja toinen tuomaroimassa 10-12 -vuotiaiden sarjaa. Emme päässeet heti matolle ja jouduimme odottamaan valmistautuneina pitkän tovin. Vihdoin pääsimme astumaan matolle ja esittämään ohjelman. Suoritus ei mennyt niin hyvin kuin olimme odottaneet, mutta pisteiden nousuun olimme tyytyväisiä.
     
 
 
12-14 vuotiaiden SM-sarjan voitti Siksak sekä toiseksi tuli Celeste ja me saimme pronssia. Palkintojenjaon jälkeen otimme muutamia kuvia Celesten ja Siksakin kanssa :) Pisteemme olivat TV: 5,20, AV: 2,20, EXE: 7,85 ja YHT: 15,25.
 
Yhteiskuva SikSakin ja Celesten kanssa :)


 
- Alisa, Lotta ja Liisa :)

perjantai 8. marraskuuta 2013

TUL:n Varsinais-Suomen piirin kisat

Sunnuntaiaamuna klo 08.00 kokoonnuimme Kupittaan kisahallille. Harkka meillä oli
vasta klo 11.18, mutta meidän piti kokoontua jo kahdeksaksi, koska itse kisasuoritus
oli jo numerolla 4 ja hiukset sekä meikit piti ehtiä tehdä jo ennen harkkasuoritusta.
Harkka oli aika siisti ja varma, mutta muutamia yksilövirheitä tietenkin tulee aina.
 
 
 
Sen jälkeen, kun olimme tehneet epäsiistit kohdat puhtaiksi ja tarkentaneet laskuja
epätarkkoihin kohtiin meillä oli yhteensä kaksikymmentä minuuttia aikaa syödä
eväitä ennen kisasuoritukseen valmistautumista. Eikä aikaakaan, kun olikin jo se
hetki, että pääsimme harkkamatolle tekemään vielä viimeisiä ohjelmapätkiä ja
vaikeita kohtia ohjelmasta. Kisojen odotetuin hetki oli tietenkin se, kun pääsimme
tsemppipiiriin sanomaan viimeiset sanat ja astelemaan itse kisamatolle…
 
 
Suoritus  oli vähän epävarmempi kuin edellisenä viikonloppuna; esimerkiksi heitto meni
vähän pieleen ja muutamia epätarkkuuksiakin oli havaittavissa. No pisteissä näkyi,
että tekniset ja taiteelliset pisteet nousivat edellisestä viikonlopusta, kun taas
suorituspisteet laskivat. Fellujen pisteet tästä kisasta olivat: TV: 4.60, AV: 2.43, EXE:
7.06 ja YHT: 14.09. Olimme tietenkin pettyneitä suorituspisteisiin ja suorituksessa
olleisiin virheisiin, mutta muiden pisteiden nostoon pitää olla tyytyväinen (vaikkei
mennyt muuten niin hyvin). Sitten odotimme koko pitkän päivän palkintojen
jakoon asti, josta saimme pronssimitalit. Palkintojen jaon jälkeen pääsimme kotiin
lepäämään pitkän päivän jälkeen.
 
 
Onnea kaikille mitalisteille! :)

-Laura-

maanantai 4. marraskuuta 2013

Cailap Cup !

Saavuimme Kupittaan urheiluhallille kello seitsemän. Aloimme melkein heti lämppäämään harjoitussuoritusta varten. Harkkasuoritus meni ihan hyvin, mutta parannettavaa oli kuitenkin jonkin verran. Harkkasuorituksen jälkeen menimme laittamaan nutturat ja meikit.

Jonkun ajan kuluttua istuttuamme katsomossa ihailemassa muiden ohjelmia, lähdimme syömään ravintolaan. Ruokana oli lihapullia ja perunamuusia. Tulimme takaisin hallille katsomaan muiden kisasuorituksia. Jonkin aikaa suorituksia katsottuamme lähdimme itse lämppäämään kisasuoritusta varten.

HETKI ENNEN KISASUORITUSTA...

Kun olimme lämmitelleet tarpeeksi, harjoittelimme ohjelman vaikeita kohtia. Sitten oli aika lähteä kohti harkkamattoa. Olimme kaikki innoissamme, mutta meitä myös jännitti vannekauden ensimmäiset kisat. Jouduimme odottamaan hetken ennen kuin pääsimme harkkamatolle tekemään viimeisetkin ohjelmapätkät. Kokoonnuimme tsemppipiiriin sanomaan viimeiset sanat ja huutamaan kisahuutomme ennen kuin lähdimme kohti kisamattoa. Jännitykseksemme ohjelmamme musiikki ei aluksi lähtenyt toimimaan joten jouduimme keräämään itsemme uudelleen. Vihdoin se ohjelman musiikki alkoi soida ja saimme tehdä ohjelmamme. Pientä eriaikaisuutta oli havaittavissa ehkä jännityksen vuoksi ja muutamia yksilövirheitä oli myös...
Onneksi valmentajat ja tytöt itse olivat todella tyytyväisiä kuitenkin kokonaissuoritukseen. Pisteet eivät niinkään olleet mieleemme, mutta kovan arvostelun ja hyvien joukkueiden takia emme voineet muuta kuin tyytyä pisteisiin, jotka siis olivat: TV: 4,50  AV: 2,15. EXE: 7,30 ja YHT: 13,95.

Onnea kaikille mitalisteille :)




- Aida ja Laura -