maanantai 10. kesäkuuta 2013

Pikapäivitystä ja kuvapläjäys


Heippa kaikille!

Blogi on vähän hiljentynyt loppukaudesta, joten nyt on syytä hieman päivitellä joukkueen kuulumisia. Kauden viimeiset kisat olivat tietysti SM-kisat Tampereella, joihin Fellut matkustivat vanhempien kyydeillä. Kisoissa tavoitteena oli, että tytöt suorittavat rennosti ja rauhallisesti ja ilmaisevat vahvasti. Kisasuoritus meni nappiin eläytymisen osalta, joten tytöt ja valmentajat olivat oikein tyytyväisiä. Valmentajien silmät eivät ainakaan havainneet yhtään paniikkinaamaa kisamatolla, jes! ;) Suorituksessa tapahtunut törmäys ja muut pienet epävarmuudet ja eriaikaisuudet rokottivat kuitenkin pisteitä.
Ohjelma oli valmentajillekin haastava, sillä teimme läpi kauden muutoksia (melko suuriakin), jolloin suoritusvarmuutta ei ehtinyt kehittyä tarpeeksi. Noh, tästä oppineena pyrimme vääntämään vanneohjelman OIKEASTI kasaan kesän aikana. Niin, ettei sitten viikkoa ennen kisoja pohdita  taas sitä yhtä siirtymistä, joka ei vieläkään miellytä silmää.

Kesätreenit









TUL:n kisoissa Liedossa

Nyt Felluilla on meneillään ansaittu muutaman viikon loma. Juhannusviikolla palaamme jälleen jumppasaleille heiluttelemaan ja pyörittelemään ensi kauden kisavalinettä vannetta. Ohjelman teema ja musiikki ovat jo selvillä, itse ohjelma on vielä vähän vaiheessa.
 Oikein ihanaa ja rentouttavaa kesää kaikille lukijoille! :)