perjantai 4. tammikuuta 2013

Joulunäytös ja joukkueilta

Hyvää uutta vuotta!
Blogi on päässyt näköjään unohtumaan, kun postausta ei ole tullut.
Nyt kuitenkin kirjoitan vähän myöhässä meijän joulunäytöksestä ja joukkueillasta.

Lauantaina 15.12 oli seuramme joulunäytös. Aamulla noin 10.30 menimme maijamäen liikuntahallille. Aloitimme päivän laittamalla hiukset ja meikit. Kun kaikki oli valmista aloitimme lämpän harkkasuoritusta varten. Teimme harkan kaksi kertaa. Näytöksessa esitimme kaksi ohjelmaa. Oman kisaohjelmamme ja seuran lilojen kanssa baletti esityksen.
    Näytös alkoi 15.00. Meidät oli pyydetty lipunmyyntiin ennen näytöksen alkua. Koko joukkueemme notkui siinä pitkän pyödän ääressä myymässä lippuja katsojille. Olihan se hauskaa. :)

Kun näytös alkoi aloitimme myös lämpän. Vaihdoimme puvut ja menimme valmiiksi jonoon odottamaan. Hetken ajan kuluttua oli meidän vuoromme. Esitimme kisaohjelman ensiksi. Se meni hyvin. Sitten menimme hetkeksi odottamaan kunnes oli taas vuoromme esittää, mutta tällä kertaa balettiesitys Lilojen kanssa. Kyllähän sekin meni hyvin.
   Loppuajaksi jäimme katsomaan näytöksen loppuun, jonka jälkeen lähdimme kukin omalla tai joukkuekaverin kyydillä Lauralle joukkueiltaan. ;)

Lauran luona oli todella kivaa! Söimme kaiken näköistä hyvää. Makeaa ja suolaista. Siinä menikin aikaa kun söimme ja juttelimme. Illemmalla menimme saunaan ja porealtaaseen pitämään hauskaa.
Silloin oli lunta aika paljon maassa niin päätimme mennä aina välillä kierimään lumeen. No ei siellä lumessa kauaa pystynyt olemaan, kunnes joku teki ennätyksen ja juoksi ympäri terassia tai teki viimekauden ohjelmaamme lumessa. Joka tietysti oli aika vaikeaa. :D

Kun olimme tulleet saunasta, juttelimme ja pidimme hauskaa. Sellainen leikki keksittiin myös, että yksi kerrallaan on valmentaja ja muut ovat voimistelijoita. Voimistelijat eivät tässä leikissä olleet mitenkään hyviä. Ja kyllä siinä sen takia myös "valmentajalla" meni hermot, kun tytöt eivät tahallaan keskittyneet. Siinä leikissä naurulta ei kyllä vältytty. :)
   Kello 21.30 aikoihin kaikkia tultiin hakemaan kotiin.

Oli kyllä hauska päivä ja ilta!

Ps. Kuvia ei tullut, koska niitä ei saanut jostain kumman syystä liitettyä.

8 kommenttia:

  1. Miten te venytätte ylivenytykset? ( tytöt meinaa tosi notkeita) itkeekö joku vai nauraako kaikki :) ja miten venytätte selän koska tyttöjen selät ovat myös erittäin notkeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treeneissä tehdään ihan normaalit ylivenytykset puolapuilla tai penkillä. Tytöt tuntevat jo omat rajansa venyttelyiden suhteen hyvin, joten aika harvoin kukaan itkee.

      Selän kanssa emme tee juurikaan staattisia venytyksiä, vaan pyrimme parantamaan selän liikkuvuutta ja vartalonhallintaa esimerkiksi akrobatiaa harjoittamalla. :)

      Poista
  2. Tuleeko teille jossain vaiheessa 5 krt. viikossa treenit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti harjoitusmääriä on tulevaisuudessa nostettava, kun tavoitteet ovat joukkueella korkealla. :)

      Poista
  3. Pyysin että Alexat linkkaavat bloginne niitten blogiluetteloon. Kai se on ihan ok:).

    VastaaPoista
  4. Koska uus postaus?????

    VastaaPoista